maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kesäpaikan sijainti, ilmansuunta ja palvelut



Mökin ostoa harkitessa kannattaa miettiä mitkä ominaisuudet omalle kesäasunnolle ovat tärkeitä.
Tässä muutamia omakohtaisia kokemuksia ja huomioon otettavia asioita.


VÄLIMATKA

Meidän tapauksessa oli onni, että perintömökki sijaitsi kotikuntamme naapurissa. Välimatka on 25 km ja ajomatka moottoritietä kestää n. 25 min. Kesäpaikasta on helppo huolehtia kun sinne voi pistäytyä päiväkäyntinä, esimerkiksi syksyllä haravointi, talvella lumikuormien poistaminen katoilta, kesällä istutusten kastelu ja nurmikon leikkuu hoituvat vähällä vaivalla. Kaupanalalla työskentelevänä välillä työpäivä päättyy lauantaina klo 18 ja  silti mökille tulee lähdettyä. Tai lämpimänä arki-iltana tulee piipahdettua saunan lämmitykseen.
Jos töitä voi tehdä etänä, välimatkan merkitys ei ole niin suuri.
Mikä mukavinta, ystävät ja sukulaiset pistäytyvät juttusille, eikä aina tarvitse jäädä yökylään.

ILMANSUUNTA

Ilmansuunta vaikuttaa auringon näyttäytymiseen pihassa. Rantanäkymämme avautuu länteen. Aurinko alkaa paistaa saunan terassille iltapäivällä ja sen lämmössä voi paistatella auringonlaskuun asti. Ilmansuunnan merkitys on pienellä tontilla iso. Suurella tontilla voi hyvällä suunnittelulla saada kaikista ilmansuunnista hyvät puolet esiin.
Tonttiamme ympäröi naapureiden puustot ja varsinkin pohjoispuolella ne suojaavat kylmiltä tuulilta.
Etelätontilla aurinko paistaa koko päivän ja se on puutarhan hoidosta innostuneelle suotuisin.


Rantasauna kylpee ilta-auringossa.


Katettu terassi suojaa paahtavalta auringolta
sekä kevyeltä kesäsateelta.



Järvinäkymä muuttuu vuodenaikojen mukaan
ja vesilinnut ilahduttavat ohiuinnillaan.



Vanha musiikki nostaa tunnelmaa. Volume pidetään
kuitenkin hiljaisella tasolla, sillä naapureilla
voi olla aivan eri musiikkimaku!






Bambuverho suojaa sekä auringolta että katseilta.



Pehmustetulla sohvalla on hyvä ottaa päivänokoset.

VANHA VAI UUSI RAKENNUS

Kesäpaikkamme mökki on lautarakenteinen. Kun se tuli hallintaamme, piti päättää lähdemmekö parantelemaan vanhaa vai rakennutammeko tilalle uuden. Unelmissa oli hirsitalo. Laskimme, että uuden rakentaminen tulisi sen verran kalliiksi, että edelleen myytäessä siitä ei saisi investointia takaisin. Mökin 50-neliötä riittävät hyvin kahdelle, muutaman kerran kesässä yöpyvät lasten perheet mahtuvat kyllä yöpymään näissä tiloissa. Tehdyt remontit pitävät rakennuksen hyvässä kunnossa ja kustannukset on helppo saada myytäessä takaisin korkojen kanssa.



Puusto suojaa ilta-auringon paahteelta, jotta
mökki ehtii hiukan jäähtyä yöksi.


Mökkirakennus on rossipohjainen ja lautarakenteinen.









OMA VAI VUOKRATTU

Itselläni ei vuokramökistä ole kokemuksia, mutta voisi kuvitella, että se ei sitouta paikkaan niin paljon kuin oma. Vuokralla et pysty itse päättämään mm. remonteista tai istutuksista. Tulevaisuus ei ole taattu toisen omistamalla tilalla. Viisi vuotta omaa mökkiä hallinneena alkaa vasta nyt elämä ja vuodenajan puuhat soljua omalla painollaan. Ehkä hämäläinen mentalitetti vaatii toistoja, jotta rutiinit järjestyvät omiin uomiinsa.





PALVELUT

Lähin ruokakauppa on neljän kilometrin päässä, joten viikon ostoksia ei ole pakko hoitaa viikoksi eteenpäin. 11 km päässä on iso kauppakeskus marketteineen. Melko tärkeää on saada helposti erilaisia puutarha- ja remonttitarvikkeita sekä varaosia laitteisiin. Paikalliseen jäte- ja kierrätyskeskukseen on tehty useampi reissu.
Terveyskeskuksen palvelua on käytetty kerran ja vakavan sairauskohtauksen vuoksi tarvittu ambulanssi saapui alle kymmenessä minuutissa.
Lähellä olevat palvelut helpottavat mökkiläisen elämää, mutta hyvällä suunnittelulla eivät ole pakollisia.


Katso, miten päädyimme Liljarannan haltijoiksi:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti