Siirry pääsisältöön

Unelmatyö ja vinkit kuinka se löytyi



ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ 

Niin kulunut fraasi, mutta omalla kohdallani toteutunut elämäni käännekohdissa.

Tärkein ominaisuuteni "tehdä asiat niin hyvin kuin osaan", on auttanut mm. työnhakutilanteissa. 
Juuri nyt sometilieni pitkäjänteinen ylläpitäminen on tuonut mahdollisuuden harjoitella uutta työnkuvaa. Täysin yllättäin ja pyytämättä! 

LÄHTÖTILANNE 

Jokainen pitkän uran tehnyt tietää, että kroppa alkaa ilmoitella yksipuolisista työasennoista. 
Minulle peukalot ilmoittivat, että nyt pitää keventää ammatin aiheuttamaa kuormitusta. Mutta mitä tilalle? 

Siispä ryhdyin ratkomaan pulmaa. Minkälainen työnkuva voisi olla? 
Mitä vahvuuksia ja osaamista jo on?
Uudelleen kouluttautuminen ei ole vaihtoehto, lyhyet kurssimuotoiset koulutukset kyllä. 

MITEN ETEENPÄIN 

Työterveyden ja työeläkeyhtiön antamin lausunnoin ja päätöksin, sain luvan edetä työkokeilupaikan etsimisessä.

Työkykyvalmentajan kanssa mietimme eri ammatteja. Vaihtoehtoja ei paljoa ollut.
Alan vaihto aikuisena vaati pohtimista monelta kannalta. 

Lähdin itse selvittämään mahdollisuuksia. 
Otin muutaman puhelun yrityksiin, mutta ne eivät tuottaneet tulosta.
Siitä sisuuntuneena marssin erään kiinnostavan työnantajan palvelupisteelle ja esittelin asiani. 
Pahoitellen kertoivat, että juuri nyt ei ole hakemaani tehtävään pääsyä. Lupasivat kuitenkin vielä tutkia tilannetta. 
Jätin puhelinnumeroni yhteydenottoa varten. 

Kun soittoa ei kuulunut, laitoin sähköpostilla vielä lisätietoja itsestäni. Lyhyen tekstin mitä haen ja linkit Linkedin-profiiliini sekä sometileilleni. 
Ajattelin, että niistä löytyy kaikki tarvittava: Linkedinistä työkokemus, Pisaroita Liljarannasta-blogista elämänarvoni ja  tyylini suhtautua asioihin sekä instatilistäni Suolanmakusuussa harrastukseni ruokaan ja kuvaukseen. 

Pisaroita Liljarannasta-blogin albumista. 


Suolanmakusuussa-instatilin tyyliä. 

UNELMIENI TILAISUUS

Seuraavan päivän aamuna sain puhelun, joka yllätti täysin. 
Organisaatiosta, jonka palvelupisteellä kävin esittäytymässä, otettiin yhteyttä. 

Soittaja kertoi, että viestinnän henkilöillä on kova kiire, eikä aika tahdo riittää sometilien päivittämiseen niin hyvin kuin voisi. 
Eli apu tulisi tarpeeseen. Kiinnostaisiko sinua tämä tehtävä, kysyttiin. 

Tätä tarjousta ei tarvinnut harkita! 
Vaikka vakituista virkaa ei luvattu, saan kuitenkin erittäin arvokasta kokemusta. 

Mikä fiilis, että blogini sekä instatilini ovat tehneet vaikutuksen. Että laatu on tarpeeksi hyvä. 

Blogin ylläpitämisen aloitin halusta kertoa elämästä omalla mökillä, mutta tärkeintä on ollut oppiminen. Huomaan kehityksen ensimmäisistä teksteistä nykypäivään. Vanhimpia postauksia olen jopa parannellut jälkikäteen. 

Ruokatilini Instagramissa syntyi kuvaamisen ilosta. Värikkäät raaka-aineet ja annosten esillelaittaminen hivelee niin silmää kuin makunystyröitä. 

MILTÄ TUNTUU 

Kaksi päivää takana työkokeilua ja tunne on... VAU! 
En uskonut, että näin nopeasti uusi ammatti löytyisi. 
Näin kauanko odotin oman alan löytymistä? 
Toisaalta se vaati kypsymistä, kokemuksen tuomaa näkökulmaa. On hyvä olla kartalla mahdollisimman monista elämänalueista.

Olen tyytyväinen, että sain mahdollisuuden työkokeiluun, sain parhaimman mahdollisen organisaation kokeilla ja ihanan työyhteisön. 

Ja vaikka tämä unelma kestäisi vain kolme kuukautta, olen kiitollinen mahdollisuudesta ja kaikesta opista mitä saan mukaani. 

MITÄ SINÄ VOIT OPPIA TÄSTÄ 

  • ota ohjat omiin käsiisi, kukaan muu ei osaa markkinoida osaamistasi paremmin
  • sosiaalinen media on helppo kanava viestiä millainen persoona olet
  • piilotyöpaikat löytyvät aktiivisesti etsimällä 
  • käy paikanpäällä ja ota rento fiilis mukaan 
  • rentous syntyy, kun et aseta itsellesi onnistumisen pakkoa
  • ole avoin monille työtehtäville, näin voi tarjoutua mahdollisuus näyttää osaamistasi
  • soita tai laita meiliä esittäytymiskäynnin jälkeen ja päivitä hakusi tilanne 
  • sinnikkyys, perehtyminen, tee parhaasi kaikessa. Näitä voi opetella ja auttavat pitkälle elämässä. 

#työnhaku #unelmatyö #työkokeilu 


Kommentit

  1. Vautsi, IHAN MAHTAVAA!! Onnittelut! <3

    VastaaPoista
  2. Sinnikkyys palkitaan,se meidän kaikkien olisi hyvä pitää mielessä. Onnittelut sinulle!

    VastaaPoista
  3. Loistavaa! Onnittelut ja hyvää jatkoa.

    VastaaPoista
  4. Oih - minulla meni ihan käsivarren iho kananlihalle lukiessani....
    Niin mahtavaa - ONNITTELUT!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kommentti ja mukana eläminen 🥰

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiön uudistus

  Keittiö sai uuden ilmeen. Mutta se ei tapahtunut vähällä vaivalla vaan remontti oli monivaiheinen. Suunnittelija kävi joulukuussa mittaamassa ja hahmottelemassa uusia kalusteita tilaan.  Purkaminen aloitettiin kuukausi sitten. Vanhat kaapit kelpasivat kiertoon ja saivat uuden kodin erään näppärän nikkaroijan käsissä. Eilen kävivät sähkö- ja putkimiehet asentamassa lieden sekä tiskialtaan ja astianpesukoneen, sillä mittatilaustasot saatiin vähän ennen paikoilleen.  Ostimme keittiön Ikeasta (ei kaupallinen yt.) sillä sieltä kaikki löytyy suoraan varastosta. Tilaten muualta olisi aikataulu venynyt muutamalla viikolla.  Keittiöremontti ennen ja jälkeen,  tältä meillä näytti ja näyttää nyt: Olohuoneesta näkymä ennen... .... ja nyt.  Vanhat kaapistot purettuna.  Uudet kaapit asennettuna.  Kristallivalaisin on alunperin kirppislöytö.  Se oli jo edellisen kodin helmi.  Puiset elementit pehmentävät mustavalkoista kalustusta. Hana on meillä aina ollut krominen,  nyt oli aika vaihtaa väri.  Kei

Mieletön kirppislöytö

  Kaikki alkoi siitä, että Villeäni on haitannut järveltä vihmova tuuli. Rantasaunan terassilla on mukava istua vilvoittelemassa ja katsella auringonlaskua. Mutta tuulisella säällä oleilu jää lyhyeksi hetkeksi.  Viime syksynä satuin myöhään illalla selaamaan facekirppiksen tarjontaa ja ensimmäisellä sivulla tarjottiin isoja ruutuikkunoita. Nopeasti varaus vetämään ja sopimaan kaupoista.  Seuraavana päivänä haimme ikkunat ja totesimme, että loistava diili.  Kympillä per kappale tehtiin kaupat.  Kunto oli hyvä. Maali oli tosin rapistunut ja muutama ruutu rikki, mutta ei lahoa.  Tästä lähti saunan terassin seinäprojekti käyntiin.  Saunamme on rakennettu 50-luvulla.  Silloin sai vielä sijoittaa rakennuksen rannan tuntumaan.  Rapsuttelimme maalit ja irtoavat kitit pois kirppikseltä ostetuista pokista.  Kaksikymmentä ruutua ikkunassa. Hyvä, sillä nämä eivät peitä liiaksi näkymää järvelle.  Lasiliikkeestä hankittiin uudet ruudut, naulattiin ne pokiin, kitattiin ja maalattiin valkoisella (sini