Viikon puuhat mökillä, havujen leikkausta ja katteiden levitystä



Meillä on tontin rajalla tuija-aita, jonka kasvua haluamme rajoittaa leikkaamalla. Brabant-lajike sietää hyvin leikkausta ja nyt on sen aika.

Olen sahannut puulistasta sopivan pituisen pätkän, jota käytän aidan korkeuden mittaamiseen. Haluan tasata myös sivut, jotta parkkipaikka pysyy mahdollisimman tilavana. Samalla poistan muutaman kuivuneen oksan. Alkukesä on ollut mökkipaikkakunnallamme erittäin kuiva. Olen silloin tällöin sadettanut tärkeimpiä kasveja kunnolla. Tuijaa pitää kastella kuivina kausina ennenkuin siinä alkaa näkyä kuivuuden merkkejä. Jos oksat alkavat kuivua , ne joutuu yleensä leikkaamaan kokonaan pois. Puu saattaa pelastua, mutta näkösuojaus harvenee.


Kastella ei voi meidän pihassa liikaa.
Maaperä on kuivahkoa.


Mittakeppi on hyvä apu pituuden tasaamiseksi.


Parempi merkitä keppi, jottei se päädy muihin
tehtäviin.


Profiiliin saa muodon kun asettaa
kepin nojalleen aitaa vasten.

Vuorimännystä voi typistää uutta vuosikasvua puolella. Näin se tuuheutuu ja pysyy matalana. Vuorimänty sopeutuu hyvin kuivaankin maahan, eikä tarvitse lisäkastelua muulloin kuin istutusvuonna.
Myös lehtevät pensasaidat muotoonleikataan viimeistään nyt. Uutta kasvua jätetään vain muutama sentti, jos halutaan pitää kasvu kurissa.


Tätä tainta on typistetty joka vuosi kolmen
vuoden ajan.


Vuorimännyn uusista vuosikasvuista  voi
pätkäistä puolet pois.

Leikkausjäljet häipyvät nopeasti.


Pienen pihan etu on, että näistä puuhista syntyviä oksakekoja ei voi jättää odottamaan parempaa hetkeä. Tärkein sähkökäyttöinen kapine itselleni on oksasippuri. Pidän sen helposti saatavilla. Laitteen pitää olla tehokas, jotta sitkeimmistäkin oksista tulee haketta, eikä kone hyydy helposti. Silppurin säiliöön putoava hake on erinomaista katemateriaalia esim. pensaiden juurelle.


Tehokas silppuri on hyvä apuri.




Myös ruohonleikkuusta syntyvän silpun otan talteen kun tarvitsen katemateriaalia esim. kasvilavoille. Nyt ripottelen sitä avomaankurkkujen ja purppurabataattien tyvelle, jotta se pidättäisi maan kosteutta paremmin.


Nurkalla kasvaa lamoavaa pinaattia.


Avomaankurkut rehottavat hyvin.


Lahjaksi saadut melonin taimet istutin kasvatus-
säkkiin. Itsellä ei ole kokemusta riittääkö tämän tila
satoon asti.



Arvaatte varmaankin mikä homma on menossa.
Tämäkin on tehtävä !

Kommentit

  1. Olin vastaavani jo edelliseen postaukseen mutta taisi mennä bittiavaruuteen. Kiva kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi. Mutta missä on sinun lukijat painikkeesi? Laita se ihmeessä. Meillä on myös tuija aita ja en ole koskaan leikannut niitä tähän aikaan. Kiitos tiedotteesta että tämäkin ajankohta on hyvä. Hommia on monenlaisia mukavia ja vähemmän mukavia mutta tehtävä nämäkin on kuten sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirsin lukija-painikkeen ylös niin on helpompi löytää, lukemisiin !

      Poista
    2. Olen ollut varmasti sokea kun en ole nähnyt lukijat painiketta 🤔 😁

      Poista
  2. Tietääkseni tuija ei harmistu, leikkaa sitten melkein milloin tahansa. Ajankohtaan vaikuttaa versojen kasvu, meillä on hiukan myöhässä. Kokeile liittyä lukijaksi ja kerrothan jos ei onnistu !

    VastaaPoista
  3. Tuo tuijakeppi on kätevä apuväline. Sinulla on mukava blogi, joten liitynpä lukijaksi. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta ja mukavaa viikonloppua myös ☺️

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit