Lempäälä, monen suussa tänään Mörkölä





Mökkimme sijaitsee Pirkanmaalla Lempäälässä. Äitini on syntynyt siellä ja vanhempani asuivat hetken nuoruudessaan Hollossa, omakotitalon yläkerrassa alivuokralaisena. Puolet juuristani ulottuvat kauas Lempäälän historiaan.

Lapsuuteni kesät vietin mummulassa Palomäki-nimisellä tilalla. Sen ohi kulkeva tie nimettiin sittemmin Hiidentieksi. Nyt paikalla sijaitsee kerrostalo. Aivan huippupaikka lapselle, sillä siskoni kanssa juoksimme monta kertaa päivässä yleiselle Lempoisten uimarannalle polskimaan. Siellä sijaitsee myös yksi Lempäälän vierasvenelaitureista.
Lähellä on aina ollut myös liikennepuisto. Kerran se on vaihtanut paikkaa, mutta vain muutama sata metriä Kuokkalankoskelle päin.



Vanha viljasiilo pilkistää kerrostalojen lomasta
                                             

 






Kukkakaupan hortensiat valuvat viehkosti kadulle.





Tästä lähtivät myös isoenot, Mäkisen veljekset,
sotatantereelle. Perheen onneksi palasivat
takaisin vähin vaurioin.



Lempäälän Taitokeskus



Taitokeskuksen värikästä tarjontaa




Kuokkalankoski on suosittu kalastuspaikka. Sinne istutetaan mm.kirjolohta, siikaa ja ankeriasta. Isoista kalansaaliista ei tarvitse täällä ainoastaan haaveilla.
Lähellä sijaitsee Kuokkalan museoraitti, jossa esitellään ihastuttavia vanhanajan putiikkeja ja mm. parturi sen ajan tarvikkeineen.
Hakkarin kartano pihapiireineen ja Nuorisoseuran kesäteatterilava (katsomo on katettu) ovat aivan museon läheisyydessä. Teatteriesitykset ovat aina olleet viihdyttäviä ja ihana nähdä harrastajanäyttelijöiden onnistumisia rooleissaan.



Pyhän Birgitan-kirkko



















Kellotapuli





Pyhän Birgitan-kirkko on upea keskiaikainen kivikirkko. Hautausmaa sen ympärillä sekä v.1787 rakennettu kellotapuli henkivät historiaa.

Ahtialanjärvi on valtakunnallisesti tärkeä lintujärvi. Sitä on vaalittu linnuston palauttamiseksi ja lisäämiseksi. Rantaan on rakennettu näkötorni kaikille kiinnostuneille bongareille.



Ahtialanjärveen on rakennettu keinopesiä ,
jotta linnusto runsastuisi






Lintutorni






Tästä pienen ajomatkan päässä on varmasti jo maankuulu Vaihmalanhovi. Kauniissa kartanomiljöössä voi käydä ruokailemassa, yöpyä hotellissa, saunoa, viettää juhlia ja golfata. Hiisi-golfin laajojen nurmikenttien äärellä, kauniin Vanajaveden tuntumassa, aika kuluu kuin siivillä.






Juhlapaviljonki















Golffareiden unelma





Lempäälä sijaitsee vesistöjen ympäröimänä ja täältä pääsee veneellä niin Tampereelle kuin Hämeenlinnaankin. Rohkeasti vain kanavalle ja portit aukenevat veneilijälle.



Lempäälän kanava


















Monta mukavaa kohdetta jäi esittelemättä, mutta tällä hetkellä ei voi olla mainitsematta vielä urheilua. Jääkiekko vei Lempäälän maailmankartalle viimeistään viime sunnuntaina kun Suomen miesten joukkue voitti MM-kultaa. Sekä miesten, että naisten leijonajoukkueiden kapteenit Marko Anttila ja Jenni Hiirikoski ovat syntyjään Lempäälästä. LeKi on monilajiurheiluseura, joka on mahdollistanut näidenkin huippujen menestymisen.


Näin päädyimme Lempäälään kesäasukkaiksi:

https://pisaroitaliljarannasta.blogspot.com/2019/04/vapaa-ajanpaikka-nimelta-liljaranta.html





Kommentit

Suositut tekstit