Pölyttäjien merkitys, tärkeä koko luonnolle

Luumupuu kukassa



Lämpimät säät antavat odottaa ja puutarhassa kasvu ei juurikaan edisty. Luumupuu kukkii juuri nyt, omenapuu on nupuillaan. Kevät on aina kriittistä aikaa tulevan hedelmäsadon kannalta. Pölyttäjähyönteiset ovat tärkeässä roolissa sadon kannalta. Keväällä pakkasyöt ja kylmät päivälämpötilat pitävät tärkeät työläiset talvehtimispaikoissaan. Puutarhaharrastaja toivoo, että lämpimät säät houkuttelisivat kimalaiset, mehiläiset ja perhoset koloistaan oikeaan aikaan. Kukinta voi olla säiden lämmetessä nopeasti ohi.




Hyönteishotelli on sijoitettu räystään alle aamu-
auringon paisteeseen



Käpyjä, kaisloja ja lahopuunpaloja



Pölyttäjien vaikutus ekosysteemissä on valtava, vähenemisestä on puhuttu jo kauan ja se on alkanut näkyä satotilastoissa niin maanviljelyssä kuin puutarhoissa.   Niiden pesäpaikat, kuten lahopuut, risukasat ja maahan kuivuneet lehdet siivotaan helposti pois pihasta. Kannattaa kuitenkin osa tontista jättää luonnonmukaiseksi. Pesäongelmaa voi kotipihassaan helpottaa asettamalla ulos "hyönteishotelleja". Näitä on mukava askarrella vaikka lasten kanssa. Kunhan hyönteiset löytävät pesille, niistä on hyötyä lähipiirinsä puutarhalle. Kasvivalinnoissa kannattaa suosia myös perhosia ja mehiläisiä.

Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että hyönteiset houkuttavat taas lintuja. Mm. talitintit ja sinitiaiset ruokkivat poikasiaan erilaisilla pörriäisillä.




Kelo- ja lahopuut hyödyttävät niin hyönteisiä
kuin lintuja




Hyönteisten pesien rakentamisvinkkejä :

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/08/haluatko-houkutella-pihaasi-polyttajia-ala-tuhoa-kukkivia-pajuja-ja-avaa

Kommentit

Suositut tekstit