Pihakalusteille maalia pintaan ja hyllykkö lecaharkoista.


LÄHTÖTILANNE

Viimekesänä asensimme sisääntulon eteen pihakiveyksen ja se on osoittautunut sijainniltaan oivaksi aamukahvittelupaikaksi.
Tähän asti kahvit on hörpitty ulko-oven edustan rappusilla, mutta nyt on aika saada pieni pöytäryhmä seinustalle. Varastosta löytyi vanhat klaffituolit, jotka ovat oivat tähän tarkoitukseen. Niistä on pintakäsittely kulunut osittain, joten ne kaipaavat maalia pintaan. Sopivan pieni urakka ja piha on taas astetta toimivampi. Tämä tuolimalli on  kätevä taittaa pieneksi sateen tullen ja asettaa nojalleen seinän viereen, räystään alle.

Puiset klaffituolit olivat ehjät,
vain pinta oli kulunut.


Kirkkaansininen tuoli muuttuu,
tummanharmaaksi.


Maali estää kosteutta imeytymästä
puuosiin, joten sateen jälkeen tuolit
ovat pyyhkäisyllä taas käytössä.


Vanhan pöydän jalat saavat uusvanhan
kannen, se käsitellään yhtenäiseksi 
tuolien kanssa.


NOPEASTI VALMISTA


Maalattavissa puuosissa ei ollut irtoavaa maalia, joten pohjakäsittelyksi riitti maalipesu sekä kevyt hionta. Kun tuolit ovat kuivuneet pesun jäljiltä, pintakäsittely voi alkaa. Itse maalus oli nopea homma ja toinen kerros vielä päälle seuraavana päivänä. Kalusteista tuli kuin uusia. 
Puu on kiitollinen materiaali, koska ne saa pintakäsittelyllä kohennettua. 20-vuotta vanhat kalusteet saivat uuden elämän, se on todentotta ekoteko.


Uusi kahvittelupaikka.


Oleskelupaikkoja ei voi olla liikaa!


Aamupala järvinäkymin.


Viimekesän pelargoniasta ottamani pistokas on 
ehtinyt jo kukkaan.





Postaus pihakivien asennuksesta:


DIY-IDEA LECAHARKOISTA

Takapihan terassille olen kaivannut hyllykköä kukkaistutuksille ja koriste-esineille. Lecaharkko-idea taisi löytyä Pinterestistä. Talon alla on lautaa hyllyiksi ja harkot toimivat jalkoina. Todellinen säästöidea. Kuusi harkkoa kustansivat n.17 euroa. 
Tämä kaluste on siitä kiva, että se on tarvittaessa helppo purkaa tai siirtää. Bonuksena mökin rossipohja peittyy sopivasti.


Kuusi lecaharkkoa ja kaksi leveää lautaa tarvittiin
tähän rakennelmaan.


Hyllyille löytyy varmasti lisää somisteita.





Hortensia pitää joka kevät hankkia!


Nämä olivat mieluisat projektit, joihin oli helppo ryhtyä kun tekemisen puute uhkaa. 
Myös pihan linnut ovat lennelleet puuhakkaina pesäpönttöjensä ympärillä. Aikas hienoa, kun voi tarjota pihansa muidenkin käyttöön!



Kirjosieppo valitsi kodin rannan männystä.

Kommentit

  1. Hienot kuvat.
    Kutsuva oleskeluryhmä ja tyylikäs harkkohylly.
    Hyvää tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Minäkin ihastuin harkkohyllyysi, meiltä voi löytyä myös tällainen jossain vaiheessa, 🤗 kiitos ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ainakin se on helppo toteuttaa ☺️

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit