Etupihan maisemointi, monta hyvää syytä valita kiveys pieneen pihaan !



Mökillä projektit ovat usein verkkaisia. Etupihan kunnostus alkoi jo huhtikuussa, kun päätin poistaa rakennuksen vierestä ränsistyneen kukkapenkin. 

Siirsin silloin mm. iiriksen ja päivänliljan juurakoita rantaa värittämään. Pioni on ainoa perenna, joka sai jäädä. Se usein pahoittaa mielensä siirtämisestä ja voi kestää muutama vuosi ennenkuin taas kukkii. Toisaalta korkeana kasvina se peittää kivasti mökin karun näköisen alustan.


Talon seinustan penkissä iirikset 
kukkivat hienosti, mutta niiden oli aika
siirtyä uuteen paikkaan.


Kukkapenkin reunuksena oli isoja luonnonkiviä.


Kaivoin juurakot isoin paakuin,
jotta ne selviäisivät
mahdollisimman hyvin siirrosta.



Kun olin koko kevään katsellut tätä keskeneräistä kohtaa pihassa, alkoi hahmottua, minkälainen pinta siinä toimisi parhaiten. 
Oven eteen halusin pihalaatoituksen, toiveena vähentää hiekan kulkeutumista sisälle. Mietinnässä oli joko kestopuinen reitti terasille tai kiveys. Betoninen pihakivi vei voiton monista syistä. 

Ensinnäkin puuratkaisun rakentamiseen tarvitsen timpurin. Kivet osaa asentaa amatöörikin, kunhan ottaa selvää perusteista. Puinen rakennelma hallitsee enemmän näkymää, kivet voi asentaa pihan muotojen mukaan. 
Kiveys on myös lähes huoltovapaa, terassipuiden öljyäminen ei ole lempipuuhaani ollenkaan. 

Tämä kohta on kapeakulkuinen ja puurakennelma kaventaisi sitä entisestään. Se olisi iso haitta, mikäli joskus tarvitaan kaivinkone alapihalle. Eli monta valintaperustetta.



Puiset pihalaatat saivat lähteä, nurkalla säästettävä pioni.


Vanhan kukkapenkin päälle laitettiin maisemointi-kangas, jotta
maa-ainekset eivät sekoitu.

Projekti käynnistyi kivituhkasäkin tilaamisella pihaan ja siitähän se innostus lähti. 
Rautakauppaan ajellessa oli jo mielessä minkä tuotteen valitsen. Mutta mieli muuttui ison valikoiman edessä. 
Ihastuin vaaleanharmaaseen, hiukan rosopintaiseen antiikkikiveen. Se sulautuisi hyvin vanhan kivituhka-pihan ja vaalean rakennuksen yhteyteen. Aluksi ajattelin pelkän polun rakentamista ja kiviä ostettiin  kolme neliötä. Työn edetessä piha alkoi näyttää niin hienolta, että päätimme laajentaa aluetta talon seinään asti. 
Se tarkoitti uuden satsin noutamista.




Tärkeintä on tehdä pohjatyöt hyvin, esim. katsoa
vatupassilla kaadot rakennuksesta poispäin..



Asennustyö sujui Poppiusruusun tuoksussa.

Nyt piha on pientä viilausta vaille valmis.


Kiveys taipuu hienosti pihan
muotojen mukaan.

Pioni

Pioni kiittää kauniilla kukinnallaan.


Moni väri tulee kauniisti esiin harmaata vasten




Loppujen lopuksi kävimme neljä kertaa hakemassa sadan kiven kuormat. 
Lava oli kaupassa vaihtunut uuteen ja vasta asennuksen jälkeen huomasimme viimeisen erän olevan hiukan vaaleampaa sävyä. Tämä ei kuitenkaan pistä silmään liikaa. 
Jos olisimme huomanneet sen aikaisemmin, olisimme voineet asennettaessa sekoittaa vanhaa ja uutta erää eläväiseksi pinnaksi. 

Mutta hyvä näin, lopputulos on siisti ja avartaa pientä etupihaa. Pihakivivalintaan olen erityisen tyytyväinen ja jo nyt hiekkaa kulkeutuu vähemmän eteiseen. 

Tämä urakka kannatti. Työn edetessä alkoi työn jälki näkyä ja tuli himo saada piha valmiiksi. Uudistukset mökillä kannattaa jakaa mahdollisimman pieniin projekteihin, jotta työleirimeininki pysyy poissa.


Tästä koko projekti lähti:

https://pisaroitaliljarannasta.blogspot.com/2019/04/perennan-siirto-uuteen-paikkaan.html

Kommentit

Suositut tekstit