Kerroinkos jo sulle?
Sen kerroin, muutama postaus sitten, miten pääsin yllättäin työkokeiluun. Kaupanalan moniosaajana hyppäsin aivan uudelle uralle: pääsin tekemään somesisältöä kuntaorganisaation viestinnän tiimiin.
Kokeilu oli ensin vain kolmen kuukauden mittainen, mutta siitä seurasi jatkopesti. Lähdin opiskelemaan markkinointiviestinnän/somesisällöntuotannon tutkintoa ja sain jäädä opintojen ajaksi kyseiseen organisaatioon.
Eli aivan uusi elämäntilanne. Enpä olisi uskonut, että olen tässä tilanteessa keski-iässä.
Uuden oppiminen on erittäin virkistävää ja koska työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia, asiat ovat sisäistyneet yllättävän helposti.
Mielekkyyttä työhön tuo hyvä työympäristö ja oma tiimi. On ollut arvostettu olo vaikka tarvitsen ohjausta ja kannustustakin.
Opiskelu alkaa todenteolla vasta ensiviikolla ja silloin näen mitä se tuo tullessaan. Viimeisimmän tutkinnon suoritin kaksikymmentäneljä vuotta sitten eli koulumaailma ei ole lähimuistissa, mutta aikuiskoulutusmahdollisuudesta olen erittäin kiitollinen.
Rohkaisen kaikkia lähtemään tähän, jos uran vaihto houkuttelee.
Tästä linkistä työkokeilupostaukseen:
https://pisaroitaliljarannasta.blogspot.com/2023/09/unelmatyo-ja-vinkit-kuinka-se-loytyi.html
Onko sinulla vastaavaa kokemusta?
Oletko jossain elämänvaiheessa vaihtanut työtä?
#ura #aikuisopiskelu
Onnea uuteen työhön ja opiskeluun! Varmasti mielenkiintoista, jos on kerran mielekästäkin. Hienoa huomata, että voi vaihtaa työtä "tuosta vaan". Ei tietenkään ilman ponnisteluja opiskelujen suhteen :)
VastaaPoistaMinä olen ollut samalla työnantajalla kymmeniä vuosia ;D Kerran kävin yksityisellä vuoden työkokeilussa, lasten parissa. Totesin, että kyllä ne vanhukset ovat kuitenkin minun juttuni. Mutta kivaa oli tuolloinkin :)
Kiitos paljon 🤗 Arvokas kokeilu tuokin, eipä tarvitse haikailla toisaalle! Kiva oli kuulla!
PoistaOnnea uusille urapoluille! :) mukava on aina oppia uutta ja mielenkiintoista!
VastaaPoistaOlen itsekin hypännyt matkailualan opintojen ja asiakaspalvelutehtävien jälkeen ensin maanrakennusalalle ja siitä metallipajoille. Onneksi opiskelemaan voi lähteä milloin vain ja mahdollisuuksia on niin paljon ettei melkein osaa päättää.
Kiitos paljon 😍 Totta, vaihtoehtoja riittää. Sinulla on kivasti kertynyt kokemusta eri aloilta ja varmasti kuitenkin kaikista on etua, valitsi minkä ammatin tahansa 🤗 Kiva oli kuulla sinusta!
PoistaUpeaa ja tsemppiä....
VastaaPoistaTyöympäristö, fyysinen kuin sosiaalinen antaa ison lisäarvon - upeaa, että siellä on asiat kohdillaan. Opiskelu ja uuden oppiminen on kiehtovaa - kohtaa uusia ihmisiäkin, ne tuovat mielestäni jännittävää lisäarvoa elämään. Minullakin on ollut onni myötä erilaisille vaihdoksille... loppuun palaminen vanhassa ammatissa jo 90-luvun alun lamassa... opinnot ihan erilaiseen työnkuvaan ja sittemmin vielä kerran uudelleen tällä vuosituhannella. Kaikista on jälkikäteen enemmän kuin hyvät muistot - ja tiedä tuota vieläkän mikä minusta tulee isona, hih... valmius ja uteliaisuus aina uuteen. Joskin nykyinen työni niin vaihtelevaa ja itse kehitettävää, että ehkä tämä jo riittää jäähdyttelyyn ja eläkkeelle pääsyn odotteluun. Ssiihen tuntuu olevan vain ikuisuus - varsinkin se lisää tuota tunnetta, kun mieheni olisi päässyt jo viime vuonna... minä olen aina ollut kaikkeen liian nuori klups...
Eli ei edes ikäkriisi ole ollut seuralaisena... vaikka viimeisimmät opinnot tein nuorempien kuin omien lasteni ikäisten kanssa - hih!!
Postauksestasi huokuu ihana innostus ja motivaatio - mukavaa lukea sellaista, kun usein kirjoitetaan enemmän harmeista (hyvähän sekin on) - mutta tällainen mieliala tarttuu... kiitos siitä!! Taidan hymyillä ansiosatsi tänään enemmän - toivottavasti sinäkin!!
Kiitos paljon ihanista kommenteista ❤️ Olen varma, että oma asenteesi elämää kohtaan on johtanut tilanteeseen, että voit olla tyytyväinen. Kiitos kun kerroit vaiheistasi, niissä on jotain samaa kuin minulla, mutta myös omanlaistasi 🤗
PoistaLempeää innostusta uutta uraa kohtaan!
VastaaPoistaItse suoritin tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon pari vuotta sitten ja vuosi sitten heittäydyin organisaatiomuutoksen mahdollistamana ihan uusiin tehtäviin. Olen ihan täpinöissäni, vaikka kaiken uuden omaksuminen verottaakin jaksamista ihan omalla mittakaavallaan.
Tutut tunteet: täpinä ja jaksaminen, sitä se on kun lähtee uusille urille. Mutta isäni kannusti aina kehittymään, muuten taantuu ja se on ollut ehkä paras eväs matkalleni.
PoistaOnnea uuteen uraan ja opiskeluihin!
VastaaPoistaKiitokset 🙏
Poista