Terassi kesäkuntoon





Mökillämme kesäkalusteet nostetaan talvisuojistaan viimeistään Vapuksi. Toukokuun ensimmäisenä päivänä sää voi olla kaikkea räntäsateen ja helteen välillä, mutta siitä alkaa meidän terassikausi.

TERASSIPROJEKTI KAKSI VUOTTA SITTEN

Teetimme kaksi vuotta sitten uuden terassin mökin edustalle. Saimme tuplasti tilaa ja uuden pinnan vanhan, paahteessa haperoituneen, tilalle.

Tänä vuonna on aika öljytä terassi. Olen tyytyväinen, että käsiteltävää on maltillisesti. Remonttiohjelmissa näkee perustettavan isoja terassialueita mökkipihoihin, jotta se olisi helppohoitoinen. Mutta onko unohdettu, että ne vaativat huoltamista?  Tosin, saattaahan materiaali olla huoltovapaa. Jollekin toiselle öljyäminen voi myös olla mieluista puuhaa.

Työ odottaa sopivaa säätä, jota nyt ei ole näköpiirissä. Siispä laitamme terassin kesäkuntoon.

Alla linkki uuden  terassin rakennusprojektiimme:

Tästä myös viikonlopun mökkiremonttijutussa Iltasanomissa!


Pallotuoli on omenapuun siimeksessä, joten sen 
kukkiessa näkymä muuttuu viehkeäksi.


Kynttilät lisäävät lämpimän tuntua.


Ruokapöydälle on runsaasti tilaa.






Valoketjut somistavat yläilmoja.

Leinikit ruukuissa tuovat väriä kun
luonto vielä uinuu.

Betonipuput eivät onneksi popsi
koristekasveja.

Ruokailijoilla on järvimaisema lisukkeena.



Ympäristö on vielä harmaa, mutta
pian kaikki on heleän vihreää.


Tänä vuonna Vapun sää oli melkein kaikkea maan ja taivaan välillä, myös sitä räntää. Joten tyynyt piti roudata sisälle, mutta ei siitä tunnelma latistunut.

Tytär tuli auttamaan haravoinnissa, sillä oma käsi toipuu vielä leikkausoperaatiosta. Hänen poikasensa auttoi myös kevätaskareissa. Ilta herkuteltiin ja pelattiin lautapelejä, takkatulen lämmössä.

Mukavia herkkuohjeita niin mökille kuin kaikkiin tilanteisiin löytyy Insta- tai TikTok-tililtäni Suolanmakusuussa



Pinacolada ja muita herkkuja
@suolanmakusuussa -reseptillä

 

Kommentit

  1. Ihana ja viihtyisän näköinen terassi <3 Sää toden totta oli kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä. Me teimme sisällä reippaampaa, joten tätä hommaa säät suosivat meitä :) Aurinkoisia toukokuun päiviä!

    VastaaPoista
  2. Ihana maisema avautuu viihtyisältä terassiltanne järvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista 🩷. Mukavaa kevättä sinulle 🌟

      Poista
  3. Teillä näyttää olevan Euroviisu -juomat jo testissä :)
    Meillä on viime vuoden lopulla "siirtynyt" vanhempien mökki meidän nimiin ja se tuntuu nyt jotenkin toisenlaiselta, kuin aiemmin. Ainahan me ollaan saatu mökkeillä mielin määrin, mutta oma on silti oma. Meistä kumpikaan ei voi sanoa olevansa mikään mökki-ihme, mutta aika näyttää miten paljon siellä tulee oltua. Tontti on ihan metsäinen ( mustikat, puolukat, sieniäkin...) , mikä on sinänsä helppo juttu, että nurmikonleikkuuta on kotona.
    Jonkinlainen alkuvaihe on tässä meidänkin mökkeilyssä. Eihän siellä tosiaan ole pakko tehdä mitään, mikä on kyllä urbaani legenda ;D Aina pitää miettiä, mitä ruokaa mukaan, ketä tulee syömään, jne. Siivottavakin on, ainakin keväällä ;) Meillä oli myös puunkaatoa ja lopputyötä on vieläkin. Tällä hetkellä olen vähän puun ja kuoren välissä, kun haluaisin asioiden olevan kunnossa sekä mökillä, että kotona. Omia mielikuvia lähinnä ;)
    Meillä on mökillä ollut yksi mieluisa tekeminen Kesäkäsityöt. Se tarkoittaa lähinnä langalla tehtyjä juttuja ja kaikenlaisia luovia "teoksia" ;)
    Jäänkin seurailemaan teidän mökkitouhuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemuksesta voin sanoa, että mitä enemmän mökillä saa aikaan sitä enemmän ruokahalu lisääntyy. Ymmärrän tuon "kaikki olisi heti kunnossa", mutta parhaat remonttideat synttvät ajan saatossa.
      Kiva kun kommentoit 🤗 Seuraamisiin!

      Poista
  4. Onpa ihana järvimaisema. Tuolla aamukahvit maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kiitos kivasta kommentista 💚🧡

      Poista
  5. Kiitos vierailustasi blogissani.
    Minä tulin tänne ihastelemaan sinun kauniita kuvia.
    Ja kaunista ihanaa sinulla täällä onkin, pidät samoista asioista kuin minäkin.
    Ihastuin tuohon pallotuoliin🥰
    Kiva löytää uusi blogi.
    Klikkaan seuraajaksesi niin polkuni johtaa tänne ihastelemaan uudestaan.
    Toivotaan ilmojen pian lämpiävän. Ps. Täällä sataa juuri nyt rakeita🤦‍♀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät 🩷 Niin itselle kuin samanhenkisille lukijoille näitä sydämen asioita laitetaan esille. Todellakin lämmin sää olisi tervetullut 🌟

      Poista
  6. Teillä on mukavan kokoinen terassi ja mikä maisema . Meillä on kaikki terassit komposiitistä juurikin sentakia että ettei tarvitse huoltaa lisää on vielä tulossa ehkä ensi vuonna . Todella kaunis tuo kynttilöiden alusta ja "kansi" siitä sinun pitäisi kertoa enemmänkin . Hyvää viikonloppua .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivoista kommenteistasi 🩷💚🧡 Todella järkevä ratkaisu tuo komposiitti, ei tarvitse huolehtia öljyämisestä. Löysin tuon kynttilälyhdyn puutarhakaupasta ja vielä alennuksella ☝️ Nuo lecaharkot olivat joutilaana ja sain kivan (samalla turvallisen) korokkeen sille.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit