Siirry pääsisältöön

Pihapuun kaato

 



Mökkipihassamme on muutamia vanhoja puita ja nyt tuntui ajankohtaiselta kaataa rakennuksen lähellä kasvava honkapuu.

Tämä noin 24 metriä korkea mänty on terve, mutta se aiheuttaa ongelmaa roskaamalla terassia ja talon kattoa. Alkukesästä pöllyävä siitepöly sotkee harmittavasti kalusteet ja siksi myös vaatteet. Seuraavaksi leijuvat ilmassa männyn siemenet ja syksyllä puu irrottaa vanhimman neulasvuosikertansa pihan omistajan harmiksi. 

Korkealla sijaitseva oksisto varjostaa kasveja. Omenapuuni sekä muutama vuosi sitten istuttamani Moskovan kaunotar-syreeni kärsivät suuren puun juurien aiheuttamasta kuivuudesta. Syreeni ei ole vielä kukkinut lainkaan ja odotan kovasti, että tämä toimenpide edesauttaa sen hyvinvointia.

Vanhan männyn kaataminen on harkittu etujen ja haittojen kautta, joten päätös oli helppo tehdä.


ESIVALMISTELUT

Puu sijaitsee hankalassa paikassa, joten kaatamiseen tarvitaan ammattilainen. Hän tekee arviokäynnin etukäteen. Tärkeää on suunnitella kaatotapa ja -suunta, jotta pihan rakennuksia tai istutuksia ei vaurioidu. Ajankohtana maaliskuu on hyvä, sillä lunta on vielä paljon kasvien ja nurmialueen suojana. Työ suoritetaan pystykaatona, sillä piha on pieni ja mökkirakennus sekä terassi ovat rajoittamassa kaatosädettä.

Tämä mänty on toiminut niin tinttien kuin kirjosiepon pesäpuuna. Linnunpöntön siirtäminen ennen pesintää oli tärkeää. Lähistöllä sijaitsee sopiva runko asumukseksi. Tiaiset ovatkin jo käyneet asuntonäytössä uudessa sijainnissa.


Tämä puu on kaadon kohteena.


Tässä kesäkuvassa männyn runko 
näkyy oikealla.


Pikkulintujen pesäpönttö siirtyi naapuripuuhun.

AMMATTILAISEN TAIDONNÄYTE

Hinnasta ja kaatopäivästä oli sovittu ja tänään puunkaataja ryhtyi työhön. Hän teki huolellisesti alkuvalmistelut; puki valjaat ja varmisti, että kaikki tarvittava on kyydissä. Mieheni toimi "narumiehenä". Ohjeiden mukaan hän ohjaili oksien putoamista halutulle alueelle.

Metsuri kiipeää runkoa ylös ja samalla sahailee oksia poikki matkan varrelta. Itse seuraan sivusta tätä huimapäistä tehtävää. Tällä tyylillä kaataminen vaatii hyvää kuntoa, rohkeutta ja huolellisuutta sekä runsaasti kokemusta ja tietotaitoa. 
Haltioidun tyypeistä, jotka osaavat jotain sellaista, mihin itse ei pystyisi. Kun tämä hurjapää huojui 24 metrisen männyn latvuksessa, pystyin tuskin enää katselemaan.

Kaato sujui kuten suunniteltu oli. Oksat ja pätkitty runko odottavat nyt maassa sahaajaa ja oksasilppuria. Sopimukseen ei kuulunut halkomista tai roskien poisvientiä, koska halusimme suorittaa homman itse. Tiedämme siis, mitä seuraavina päivinä mökillä hommaillaan!


Sahuri aloittaa alaoksista.


Huimapää korkeuksissa.


Animaatio kaadosta.


Tässä on puhdetta muutamaksi päiväksi.


Samalla saamme puuvaraston täyteen.
Tämä kuva on aikaisemmilta vuosilta.


Ja koska työn hinta varmasti kiinnostaa, kerron että puun kaataminen maksoi kolme sataa euroa. Tästä saan vielä hiukan kotitalousvähennystä, joka palautuu tililleni ensi vuonna.

Kiitos mielenkiinnostasi ja mukavaa kevään odotusta!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmatyö ja vinkit kuinka se löytyi

ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ  Niin kulunut fraasi, mutta omalla kohdallani toteutunut elämäni käännekohdissa. Tärkein ominaisuuteni "tehdä asiat niin hyvin kuin osaan", on auttanut mm. työnhakutilanteissa.  Juuri nyt sometilieni pitkäjänteinen ylläpitäminen on tuonut mahdollisuuden harjoitella uutta työnkuvaa. Täysin yllättäin ja pyytämättä!  LÄHTÖTILANNE  Jokainen pitkän uran tehnyt tietää, että kroppa alkaa ilmoitella yksipuolisista työasennoista.  Minulle peukalot ilmoittivat, että nyt pitää keventää ammatin aiheuttamaa kuormitusta. Mutta mitä tilalle?  Siispä ryhdyin ratkomaan pulmaa. Minkälainen työnkuva voisi olla?  Mitä vahvuuksia ja osaamista jo on? Uudelleen kouluttautuminen ei ole vaihtoehto, lyhyet kurssimuotoiset koulutukset kyllä.  MITEN ETEENPÄIN  Työterveyden ja työeläkeyhtiön antamin lausunnoin ja päätöksin, sain luvan edetä työkokeilupaikan etsimisessä. Työkykyvalmentajan kanssa mietimme eri ammatteja. Vaihtoehtoja ei paljoa ollut. Alan vaihto aikuisena vaati

Keittiön uudistus

  Keittiö sai uuden ilmeen. Mutta se ei tapahtunut vähällä vaivalla vaan remontti oli monivaiheinen. Suunnittelija kävi joulukuussa mittaamassa ja hahmottelemassa uusia kalusteita tilaan.  Purkaminen aloitettiin kuukausi sitten. Vanhat kaapit kelpasivat kiertoon ja saivat uuden kodin erään näppärän nikkaroijan käsissä. Eilen kävivät sähkö- ja putkimiehet asentamassa lieden sekä tiskialtaan ja astianpesukoneen, sillä mittatilaustasot saatiin vähän ennen paikoilleen.  Ostimme keittiön Ikeasta (ei kaupallinen yt.) sillä sieltä kaikki löytyy suoraan varastosta. Tilaten muualta olisi aikataulu venynyt muutamalla viikolla.  Keittiöremontti ennen ja jälkeen,  tältä meillä näytti ja näyttää nyt: Olohuoneesta näkymä ennen... .... ja nyt.  Vanhat kaapistot purettuna.  Uudet kaapit asennettuna.  Kristallivalaisin on alunperin kirppislöytö.  Se oli jo edellisen kodin helmi.  Puiset elementit pehmentävät mustavalkoista kalustusta. Hana on meillä aina ollut krominen,  nyt oli aika vaihtaa väri.  Kei

Mieletön kirppislöytö

  Kaikki alkoi siitä, että Villeäni on haitannut järveltä vihmova tuuli. Rantasaunan terassilla on mukava istua vilvoittelemassa ja katsella auringonlaskua. Mutta tuulisella säällä oleilu jää lyhyeksi hetkeksi.  Viime syksynä satuin myöhään illalla selaamaan facekirppiksen tarjontaa ja ensimmäisellä sivulla tarjottiin isoja ruutuikkunoita. Nopeasti varaus vetämään ja sopimaan kaupoista.  Seuraavana päivänä haimme ikkunat ja totesimme, että loistava diili.  Kympillä per kappale tehtiin kaupat.  Kunto oli hyvä. Maali oli tosin rapistunut ja muutama ruutu rikki, mutta ei lahoa.  Tästä lähti saunan terassin seinäprojekti käyntiin.  Saunamme on rakennettu 50-luvulla.  Silloin sai vielä sijoittaa rakennuksen rannan tuntumaan.  Rapsuttelimme maalit ja irtoavat kitit pois kirppikseltä ostetuista pokista.  Kaksikymmentä ruutua ikkunassa. Hyvä, sillä nämä eivät peitä liiaksi näkymää järvelle.  Lasiliikkeestä hankittiin uudet ruudut, naulattiin ne pokiin, kitattiin ja maalattiin valkoisella (sini