sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Mökin vetovoima talvella

 




Viikonloppu vierähti taas nopeasti mökillä. Vain joulua juhlimme kaupungissa, mutta muuten olemme viettäneet vapaa-aikaa maalla. Mikä on se viehätys, joka vetää kaupunkilaisen vaatimattomiin oloihin luonnon keskelle?




TUNNELMA



Maalla liikenteen melu on kaukana. Hiljaisuus rentouttaa mieltä ja kroppaa. Keho kiittää monipuolisesta liikunnasta lumitöissä tai puunhakkuussa. Pelkkä kävelylenkki kylätiellä tuo vaihtelua arkirutiinien tilalle. Takkatuli, tähtitaivas ja luonnon äänet herättävät aistit eri taajudelle. Aamulla huuskassa käynti pakkasessa ei ole niin hyytävä kokemus kuin kuvitella saattaisi. Kaikkeen tottuu näköjään!

Eräs rannan asukkaista omistaa mönkijän, jolla hän auraa järven jäälle niin kävelijöille reitit kuin ladut hiihtelijöille. Traktorin omistajat tarjoavat apuaan kun lumikaaos on pahimmillaan. Yhteisöllisyys tuntuu upealta ja tätä en useinkaan koe kaupungissa. Kylän raitilla nostetaan käsi autoilijoille ja jäädään sanalle tuntemattomien kanssa. Laturaivoa ei tarvitse kokea, sulassa sovussa elellään. Tämä elämäntyyli sopii minulle!



Talvimaisema on valkoistakin valkoisempi.





Hiihtelemään pääsee suoraan mökkirannasta.





Iltakävelyllä tuiskussa.





Lumikolat seinustalla odottavat
seuraavaa lumikuuroa.




LUONTO



Lumessa näkyy pihassa vierailevien eläinten jälkiä. Jänis etsii epätoivoisesti ruokaa kinosten päälle ulottuvien kasvien osista. Sen harmiksi olen virittänyt suojaverkot herkkujen ympärille. Viime vuosien menetyksistä oppineena verkotin niin ruusut, kaikki hortensiat kuin ikivihreät perennat. Vanhojen omppu- ja luumupuiden alimpien oksien kärkisilmut olen jättänyt pumpulihännälle. Niiden rungot eivät enää niille maistu, joten vahingot eivät aiheuta suurempaa harmia.






Jänö on jättänyt todisteet juhannusruusu-
pensaan juurelle. Se löysi ainoan kasvin
pihassani, joka jäi verkottamatta.







Mantsuriankärhön talviasu.





Viime kevätkesällä löysimme jokapäiväisellä kävelylenkillämme ketunpesän. Se sijaitsi rauhallisella paikalla, metsän reunassa. Kotikolossa asui ainakin kaksi ketun poikasta, jotka tuijottivat meitä pesän suuaukosta uteliaina. Ensin ne varoivat, mutta eivät sitten enää jaksaneet, kun seisoimme hiljaa metsätiellä ihmettelemässä. Niiden kotina oli iso lautakasa, jonka ihminen oli peittänyt pressulla.  

Tänään kävimme tällä paikalla ja iloksemme näimme aikuisen ketun jäljet samaisen kasan katolla. Ne johtivat suoraan vanhan pesän suulle. Olipas mukava huomata, että sinne voi keväällä syntyä uusi poikue. Pikkuveitikat olivat supersöpöjä ja olisi ilo taas lähteä aamuisille retkille vauvaodotuksin.





Ketunpesän suuaukko.







Paluumatkalla kuusesta tipahteli roskia,
jotka kurren käpyaterialta jäi syömättä.





LUMIKUORMAN PUDOTUS



Lunta on satanut enemmän kuin miesmuistiin. Onni on lyhyt mökkimatka ja lumitöitä on autoiltu tekemässä sitä mukaa kun kinokset kasvavat. Tänään suojasää pakotti pudottelemaan lumet katolta. Painava lumikuorma koettelee rakenteita ja parempi torjua tuho kuin katua.






Liukkaalle peltikatolle ei amatööri
uskaltaudu vaan pudottelee lumet
erikoistyökalulla maasta käsin.











Odottelen kovasti jo kevätauringon paistetta, joka sulattelisi lumet ja herättelisi sipulikukat mullasta.
Joutunen odottelemaan maaliskuulle, joten ainoa mitä voin tehdä, on esikasvattelun  avulla edistää tulevaa kukkaloistoa Liljarannan puutarhassa.







Puolen metrin lumipeite.





Lunta on kaikkialla!



Mukavaa kevään odotusta sinulle! 







2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia. Ne havainnollistavat hienosti lumen määrän.
    Hyvää helmikuun jatkoa ja kukkaloiston odottelua!

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Kevään hommalista mökkiläiselle