Säästövinkkejä esikasvattajalle

 



KIERRÄTYSVINKKEJÄ

Puutarhaharrastajan on mielikuvitusta käyttämällä helppo säästää euroja.

Esimerkiksi siemenkylvöihin tarvitaan kasvatuslaatikoita. Erilaiset elintarvikepakkaukset, irtokarkkilaatikot, hedelmälaatikot ym. kannattaa ottaa käyttöön. Näitä kertyy paljon jo omasta kotitaloudestakin, jos vain säilytystilaa riittää. Omasta lähikaupasta voi tiedustella myös ko. hävitykseen meneviä pakkauksia (esim. dyno-rasioita). Nykyään yritykset ovat ympäristövastuullisia, joten uskoisin heidän olevan yhteistyöhaluisia. Pitää kuitenkin muistaa, että hekään eivät voi jätteisiin meneviä rasioita varastoida, mutta pienissä toiveissa ja heidän resurssiensa mukaan auttavat varmasti.

Siemeniä kannattaa kerätä syksyllä kasveista, joiden viljelyä haluaa jatkaa seuraavanakin vuonna. Niitä voi myös vaihtaa ystävien kesken tai erilaisten puutarhaharrastajien someryhmissä.



Teen kylvöt kaupasta saatuun
styroksilaatikon kanteen.
     


Sopivat istutusvälit sain painamalla
kuopat multaan kattilankansi-telineellä.


Puolitin lähdevesitonkan ja laitoin
osat "kasvihuoneeksi" kylvöjen päälle.



EDULLISIA HANKINTOJA

Koska useimmat siemenet tarvitsevat valoa itämiseen, hankin ikkunan eteen hyllykön. Näitä saa parilla kympillä kierrätyskeskuksista tai -sivustoilta. Tämän kalusteen etuna on lasihyllyt, jotka läpäisevät ikkunasta tulevan valon. Lasi ei myöskään kärsi kosteudesta, jolle se väistämättä altistuu kylvöjä kastellessa.


Styroksikannet on kuin mittatilauksena
tehty tähän hyllykköön. Esikasvatus
tapahtuu meillä kaupunkiasunnossa.


Halpamyynnistä löysin eurolla varrastikkuja, joihin mahtuu kirjoittamaan tekstiä. Nämä toimivat nimikyltteinä sekä apuna taimien koulimisessa. Kylvöihin on hyvä kirjoittaa lajikkeen nimi ja korkeus. Kun istutusaika koittaa, on helppo asetella kasvit pituusjärjestykseen. Näin mikään kaunokainen ei jää paitsi auringonvalosta.

   
Pussillinen varrastikkuja eurolla.


Nimikyltti.


Täysikasvuisen kasvin korkeus merkittynä.


Ensikokeiluni kelloköynnöksen kanssa.


Hyllykkö alkaa täyttyä.


Tarhadaalia puskee kolmessa päivässä
uutta kasvua, olosuhteet taitavat olla
  kohdillaan!

TÄNÄÄN ILOITSEN

Sain tänään postissa kirjan, joka näyttää ihanin kuvin yhdysvaltalaisen Erin Benzakeinin ylläpitämästä kaupallisesta puutarhasta. Unelmien puutarha, jollaisesta voi vain uneksia. Ihanien kuvien takana on kuitenkin paljon kovaa työtä ja monta, monta hehtaaria maata käytettävissä. Mutta haaveilu kannattaa, se tuo hyvän mielen!






Nyt on aika myös pelargonian pistokaslisäykselle:



Kommentit

  1. Sinulla on paljon hyödyllisiä hyviä vinkkejä ja paljon olet jo kylvännytkin. Minulla on perennojen siemenet osa jääkaapissa ja osa ulkona poteissa kylmäkäsittelyssä. Minulla on sinulle haaste blogissani ❤

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! Pitääpä käydä kurkkaamassa, minkälainen haaste minua odottaa 🤗

    VastaaPoista
  3. Hyviä vinkkejä!
    Minä käytän kylvöissä usein kierrätettyjä laatikoita. Koulitut taimet istutan pestyihin taimipurkkeihin. Säästän nimittäin perennoiden mukana tulevat purkit ja käytän niitä moneen kertaan. Onnea sinulle kaikkiin kylvöihin.

    VastaaPoista
  4. Hyviä säästövinkkejä sinulle. Onnea kelloköynnökselle. Se on upea kasvi.
    Säilytystilan vähyys suitsii minulla kaiken talteen ottamisen :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin sama tilanne useimmilla tuon säilyttämisen kanssa... hyvää viikon jatkoa sinulle myös!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit