perjantai 12. helmikuuta 2021

Kevään kaipuu-haaste 2021





BLOGIHAASTE


Lappalainen etelässä-blogin Nila haastoi tekemään postauksen rakkaimmista keväisistä kuvista ja asioista vuosien varrelta. Otin haasteen vastaan ja alla näet mitkä puuhat tai asiat ovat kaipuuni kohteina. 

Lempiaiheeni ovat kukat; niin yksivuotiset, monivuotiset kuin kukkivat pensaat ja puut. Kauneinta kukkaa on vaikea valita, sillä huomaan ihastuvani aina kaunokaiseen, joka juuri sillä hetkellä on aukeamassa nupusta täyteen loistoonsa.

Puutarhaus aiheuttaa onnistumisen iloa enemmän kuin pettymyksiä. Amatööri saa netistä ja kirjoista lähes kaiken tarvittavan tiedon. Itse onnistuin pelargonian pistokaslisäyksessä viime vuonna ja se onkin ensimmäisiä puuhiani keväällä.




Viime vuoden riippapelakuu.




Pelargonian pistokkaat poteissaan.




KEVÄÄN ENSIMMÄISET KUKKIJAT


Sipulikukkien alkuja on hauska etsiä keväisin, lumien sulettua. Viime talvena täällä kakkosvyöhykkeellä ei ollut lunta lainkaan, joten narssissit, helmililjat ja idänsinililjat ponnistivat pintaan aikaisin. Ehkä liiankin aikaisin, sillä vaarana on, että pakkaset tuhoavat alut ja kukinta menetetään. Tänä talvena lunta on sitäkin enemmän, joten odottajan aika voi käydä pitkäksi.





Idänsinililjan alkuja viime keväältä.




Ostetut Tete-narssissit ruukussa
ja kranssissa.




Kevätkurjenmiekan kauneus.



 


Tämä on ainoa kevätesikkoni tällä hetkellä.
Uusien lajikkeiden siemenet ovat taimettuneet
ja valikoimani laajenee tänä vuonna. 




Narsissi.




VIHREÄN ODOTUS


Parasta keväässä on luonnon herääminen. Huhtikuussa maa on usein vielä jäässä ja nurmikko eloton.
Ihana on se hetki, kun lämmin sää ja sateet auttavat nurmiheiniä ja hiirenkorvia virkoamaan.
Pidän nurmikon leikkuusta. Hyvinvoiva ruohomatto luo siistin perustan puutarhalle.

Ensimmäinen havainto sitruunaperhosesta tai leppäkertusta saa hyvälle mielelle, varma kevään merkki!






Kevään harmautta.





Tämä ruohomatto kaipaa vuoden
ensimmäistä trimmausta.






Sitruunaperhonen erottuu ruskeiden
lehtien joukosta.






Leppäkerttu on hyödyllinen apuri puutarhassa.



Söpöksi lopuksi video sorsapoikueesta viime vuodelta. Uutta perhetapaamista odotellessa :)





Ainiin.... heitän haasteen juuri sinulle, jota se ei ole vielä tavoittanut ja haluat kirjoittaa oman tarinasi.

Tässä ohjeet:

-  kerro postauksessa kuka haasteen aloitti ( Tiiu Puutarhahetki blogista) 
-  tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera 
-  haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan 
-  käy kirjoittamassa postauksesi www -osoite Puutarhanhetki -Suurien unelmien puutarhan 
   Kevään kaipuu postauksen kommenttikenttään.  
-  voit osallistua haasteeseen myös Instagrammissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste 
   ja  @puutarhahetki 


Mukavia hetkiä keväisten kuvien äärellä!


7 kommenttia:

  1. Ihania keväisiä kuvia ja asioita, jotka veivät ajatukset kevääseen ja kesään. Kevään ensimmäiset kukat ja vihreän värin ilmestyminen puutarhaan ja luontoon ovat niin innostavia ja voimauttavia! Hyvää viikonlopun jatkoa ja hyvää huomista ystävänpäivää 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää ystävänpäivää myös sinulle Tarja!

      Poista
  2. Nämä ihanat keväiset kuvat kiihdyttävät kevään kaipuuta.
    Minustakin yksi ihanimmista asioista keväässä on luonnon herääminen uuteen kukoistukseen.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  3. Hieno haaste.
    Nuo kauniit kuvasi lisäävät kevään kaipuuta.
    Minustakin yksi kevään kohokohtia on luonnon herääminen.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinulle kun kiinnostuit haasteesta ja vastasit näin ihanalla tavalla. Minulla on samanlainen pihaesikko. Hienoa että kylvökset on onnistunut.

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Huussi