Siemensuosituksia, viisi helppoa ja hyödyllistä kasvia!





SIEMENSUOSITUKSI

Kylvösuunnitelmat ovat nyt ajankohtaisia. Usein malttamattoman puutarhaharrastajan ongelma on laaja valikoima erilaisia lajikkeita niin kukkia kuin hyötykasveja. 

Omassa puutarhassani on vain kaksi lavakaulusta, toinen on varattu mansikoille ja toisessa kasvatan erilaisia yrttejä ja muita helppohoitoisia kasveja suoraan ruokapöytään. 
Eli intoa on enemmän kuin kylvötilaa. Kukkien siemenet pääsevät ruukkuistutuksiin. 
Kokemuksen kautta olen oppinut hankkimaan aikaisia lajikkeita, jotta sadosta olisi iloa koko kesän. 
Pusseista jää varmasti siemeniä yli, joten tytär ja ystävä saavat ylimääräiset, jos haluavat kokeiluun.

VIHREÄÄ LAUTASELLE


Lamopinaatti

Uudenseelanninpinaatti on lamoava, tavallisen pinaatin tavoin käytettävä kesävihannes. 
Ryöppäämättä sitä voi käyttää salaateissa ja smoothieissa. Lämpimissä ruuissa pinaatti on mukava lisä muhennoksissa, letuissa tai sämpylöissä.
Esikasvatuksen voi aloittaa huhtikuussa, mutta suorakylvö ulos pakkasten mentyä riittää ja saat satoa jo heinäkuussa. Vähitellen käyttöön napsien taimi tuuheutuu ja vihanneksia riittää pakastettavaksikin.


Tilli


Tilli on melkein pakollinen mauste kesäruokien kylkeen. Uusia perunoita ilman tilliä ei voi kuvitellakaan ja myöhemmin viimeiset oksat päätyvät avomaankurkkujen säilöntään. 
Valitsin `Gold Crown`-lajikkeen sillä se kukkii paljon tavallista tilliä myöhemmin. Kylvö kannattaa toistaa viikon välein, näin satoa riittää koko kesäksi. Lehtitilliä voi korjata vähitellen, jo kuukauden kuluttua taimelle tulosta. Sopii myös pakastettavaksi. Siemenet voi kylvää suoraan maahan pakkasten mentyä.


Timjami

Timjami on yrteistä oma suosikkini. 
Käytän sitä uunilohkoperunoiden, lämpimien kasvisten sekä pannulla paistettujen pihvien maustamiseen. Kasvualustalta se ei vaadi paljoa, se sietää jopa kuivuutta. Satoa voi korjata pitkin kasvukautta. Oksia voi kuivattaa kokonaisina ennen kukintaa. Jos kasvi ehtii kukkaan, niiden roosaliila väri houkuttaa mehiläisiä ja hyönteisiä luokseen. 
Nyt on aika kylvää timjamin siemenet ruukkuun ja idättää valoisassa huoneenlämmössä. Koulimisen jälkeen kasvatellaan muutama taimi/ruukku.

VÄRIÄ RUUKKUIHIN


Ryhmäsamettikukka

Samettikukkia en ole aikaisemmin kasvattanut, mutta nyt löysin kauniita sävyjä `Strawberry Blonde`-lajikkeesta. Siitä löytyy vaaleanpunaisen sävyjä perinteisten kirkkaankeltaisen ja oranssin sijaan. Samettikukka on matala ja kukkii runsaasti myös kylmällä ja sateisella säällä. 
Eli huoleton kasvi vaikka taivasalle.


Kääpiösamettikukka

Kääpiösamettikukan hankin sen monien ominaisuuksien vuoksi. Kasvi on helppo ja kiitollinen pienikukkainen lajike. 
Sekä lehtiä että kukkia voi käyttää ruokien maustamiseen ja koristeluun. 
Samettikukkaa kannattaa kylvää myös kasvimaalle sillä se torjuu tuhohyönteisiä, esimerkiksi ankeroisia. Torjunnasta hyötyvät esimerkiksi mansikat ja perunat. Kaikkien näiden ominaisuuksien lisäksi kukkia ei tarvitse nyppiä kukoistuksen jälkeen. Pörheä mätäs kukoistaa syksyn pakkasiin asti.

TÄNÄÄN ILAHDUTTI:

Syksyllä istutetut kevätkurjenmiekan (`Kathrine Hodgkin`) sipulit alkavat kukintaansa. Iiris on yksi omista suosikeistani kaikissa muodoissaan. Lajikkeita pihassani on useita ja nyt saan nauttia niiden kauneudesta keväästä syksyyn!






Mukava kun kävit ja lukisin mielelläni omista suosikeistasi hyötykasvimaallasi!

Kommentit

  1. Tuo Katherine-lilja on todella kaunis!
    Itsekin kasvattelen tuota samaista samettikukkaa nyt kolmatta vuotta ja tuntuu ettei enää ole paluuta tavanomaisiin puna-kelta-oranseihin lajeihin. Itse alunperin etsin jotain samettikukka-tyyppistä mutta punaista pihamaalle ja tämähän se nyt onkin!
    Viime vuosina olen mieltynyt kuukausimansikoihin - se tekee marjoja läpi kesän syksyyn asti ja ainakin se lajike mikä minulla on, on todella suurikokoinen. Ja lapsenlapsetkin tykkäävät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Uskon, että tästä samettikukkalajikkeesta tulee suosikkini. Itsekin kasvatan mansikoita lastenlasten iloksi, on heille hyödyllistä nähdä kasvun vaiheet!

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä! Samettiruusut ovat yksi omista suosikeistani. Olit löytänyt ihania vaaleanpunaisia samettikukkia <3 Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti samettiruusut ihastuttavat helppoudellaan, siemenestä kasvatus vaatii aina pitkäjänteisyyttä!

      Poista
  3. Kauniita kevätkurjenmiekkoja <3
    Lavakaulukset varmasti helpottvat työtä. Meillä, kun on aina viljelty isolla alalla (iso perhe), kylvän kasvit suoraan maahan.
    Helppohoitoisia samettiruusuja minullakin on oltava joka vuosi kasvamassa.
    Upeaa huhtikuuta ja pysy terveenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, lavakaulus on helppo valinta kun kiviseen pihaan ei saa helposti muulla tavalla tarpeeksi kasvusyvyyttä.
      Näinä aikoina ei voi muuta tosiaan toivoa kuin terveyttä kaikille 👍

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit