Kevätaskareita






LATVOMISTA JA UUDELLEEN ISTUTUSTA

Siemenestä kasvattamani kelloköynnökset sekä tarhadaaliat ovat hyvässä kasvuvauhdissa. Nyt on aika siirtää ne isompiin ruukkuihin, jotta juuristo vahvistuisi. Samalla latvon hennot taimet. Tämä toimi  tuuheuttaa niitä ja samalla hillitsee pituuskasvua.


Tarhadaaliat pienissä poteissa.


Hontelo taimi vahvistuu latvomisesta.


Vaaleat juuret ovat hyvä merkki siitä,
että ne eivät ole kärsineet 
liiasta märkyydestä.


Latvottu kelloköynnös on jo lähtenyt
haaroittumaan.


Istutin isoon purkkiin kolme kelloköynnöstä.
Näin tulee näyttävää!




MOTTEJA JA PUUKUUTIOITA

Kevät on hyvää aikaa hankkia vuoden takkapuut. Puolisoni haluaa tilata lämmityspuut pölleinä tai rankoina, jotka hän sahaa ja halkoo sopivaan mittaan. Tässä puuhassa hyvin toimiva moottorisaha ja halkomiskone helpottavat urakkaa. Itse kottikärrään ja asettelen halot pinoihin. Kuoripuoli maata kohti sekä tuulinen ja aurinkoinen paikka pihassa nopeuttaa puiden kuivumista. Vain täysin kuivan puun polttaminen on energiatehokasta.


Halkotyömaa.


Aurinkoinen sää houkutteli pinoamishommiin.
                                                 

TÄNÄÄN ILOITSEN

Tyttären perhe tuli mökille viettämään kevätpäivää. Viisivuotias oli aivan elementissään puuhommissa,  kun jäähän kairattiin reikää tai kun käytiin vastarannalla tutkimassa eläinten jälkiä. Hän vietti lähes koko päivän ulkona, askelmittariin (jos sellaista käyttäisi) olisi kertynyt huikeat lukemat!
Viiden kuukauden ikäinen neiti oli ihka ensimmäistä kertaa kylässä Liljarannassa. Vielä hänelle ei tallennu muistoja, mutta uni maittoi raittiissa ulkoilmassa hyvin.


Kyllä siellä pilkkireiässä vettä näkyy!



Uni ja ruoka maittoi maalaismaisemissa.


Mukavaa pääsiäisen odotusta lukijoilleni!

Kommentit

  1. Kivoja kevätpuuhia! Onpa suloinen pikkuinen ja kyllä lapsenlapset tuovat elämään ihan uutta iloa! Hyvää pääsiäisviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sanasi 🤗. Ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Näiden kevätpuuhien myötä on pakko uskoa talven väistyvän. Viimein!
    Ihanaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Samanlaisia puuhommia täälläkin on taas tehty. Mies hakkaa kirveellä kyllä kaikki muut paitsi moottorisahalla pätkinnän ja karsinnan. Saa kuulemma hyvää liikuntaa kun työ on vain hiiren liikuttelua. Ihanaa puuhastelua lastenlasten kanssa. Kohta se pienempikin saa niitä ikimuistoisia muistoja mummolasta. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo puuhommat on kyllä hyvää ja monipuolista liikuntaa. Ja vielä raittiissa ulkoilmassa! Pääsiäistoivotus myös sinulle Nila!

      Poista
  4. Hyviä taimia tulollaan :)
    Lapset viihtyy, kun on tekemistä ja varsinkin, jos on eri juttuja, kuin kotona.
    Mukavaa kevään jatkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kivaa kevättä sinulle myös!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit